Kukkahattutäti

Jos joku keski-ikäinen tai vanhempi nainen on herkkä- ja hellätunteinen, tirauttaa muutaman kyyneleen lapsenlapsen ristiäisissä tai kastelee tukun nenäliinoja, kun eskaria siunataan koulutielle tai rippilasta rohkaistaan kasvamaan turvallisesti, hän saa helposti liikanimen kukkahattutäti, hän on siis lälly. Jos hän puolustaa maahanmuuttajaperheiden asemaa, ollaan vihaisia ja sanotaan: - No, se on semmoinen kukkahattutäti, s.o. henkilö joka ei ymmärrä elävästä elämästä mitään. Jos hän mieluummin odottaa risteyksessä kuin ruttaa uuden sinisen torikassinsa, nauretaan, että siellä on kukkis ratissa.

Olen myynyt ainoan hattuni, käytön puutteen vuoksi. Mutta tahdon liittyä aitojen, oikeiden, väärentämättömien kukkahattutätien joukkoon. Kukkahattutädillä on arvot kohdallaan. Vauvat, pikkulapset, alakoululaiset, nuoret, nuoret aikuiset, ai että käyvät sydämen päälle. Niin ihania, niin monia. Ja turvaa hakevat ihmiset, eri puolilta maailmaa. Suomen kaltaisessa maassa on oltava varoja sekä omien avun tarvitsijoiden että kohtuullisen joukon turvapaikanhakijoiden elämän tukemiseen. Ei voi ajatella, että he taistelevat samoista rahoista. On oltava, mistä ottaa molemmille, sanoo kukkahattutäti.

Kuka tahtoisi elää ilman kukkahattutätiä? Ainakin lapset pitävät kukkahattutädeistä. Nuoret häpeävät heitä, ja niin nuorten kuuluukin. Kukkahattutäti voi silti keskustella elämän monista asioista tai vain silittää selkää tai voidella kasan voileipiä, vaikka häntä hävetäänkin. Se ei ole mikään ongelma. Kiperämpi kysymys on, kuka mies luopuisi omasta kukkahattutädistään, joka tuhisee sängyn toisella laidalla? Joku ehkä

… mutta harvoin tämän kukkisominaisuuden vuoksi, sillä aito kukkahattutäti sekä puhuu että pussaa, ja kuka siitä nyt luopuisi.

Tämä on poliittinen kannanotto: Kaikki kukkahattutädit liittykää yhteen!