Melkoinen diili
Saarna Marian kirkossa 13.8.2017, 10. sunnuntai helluntaista. Matt. 15: 14-30.
Oho, varsinainen diili, eikö totta!
Kolme miestä, kolme erilaista, eri taidoin ja kyvyin varustettua. Ja heillä yhteinen isäntä, joka jättää omaisuutensa palvelijoidensa haltuun, eli tekee heidän kanssaan diilin. Diilin lähtökohtana on omaisuuden hyvä hoito, sen saaminen tuottavaksi. Palvelijoilta vaaditaan siis tulosta tyyliin: tulos tai ulos.
Se, joka pärjää, saa enemmän ja paremman jatkodiilin, diilinsä ryssinyt menettää kaiken ja heitetään ulos – sinne, missä itketään ja kiristellään hampaita.
Eikö kuulostakin tutulta? Tätähän me saamme seurata telkkarista, aina silloin kun siellä pyörii kaiken kansan rakastamat tosi-tv jutut, kuten ”Diili”. Siinähän on kyse ihan samasta asiasta ja formaatista, josta Jeesus meille juuri kertoi. Telkkarin ”Diili” ei siis olekaan mikään uusi formaatti, vaan vanhaakin vanhempi – se nousee jo Kristuksen tiukoista sanoista. Koska tv ohjelman käsikirjoitus on jo Raamatun lehdillä, pitänee pyytää Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitaloa ottamaan yhteyttä Trump Toweriin, tuohon ”tosi-uutisten” julkaisijaan ja tyyssijaan ja vaatia rojaltteja, Teosto maksuja tästä formaatista, kirkon kassaan.
Silloin kerta heitolla kirkon jatkuva kassakriisi on menneen talven lumia. Eikä minunkaan tarvitse enää murehtia ensi vuoden budjettia – kassavirta korjautuu kerta laakista dollari virrassa.
Kantona kaskessa saattaa kuitenkin olla rahan arvon ainakin jotenkin ymmärtävä Yhdysvaltojen nykyinen presidentti, joka voimassa olevassa diilissään on saanut meidät kaikki ainakin välillä hieman haukkomaan henkeään kommenteillaan ja toimillaan. Mutta pitänee jättää tämä kansainvälinen politiikka, vaikka tällä hetkellä se kaikkia meitä mietityttää ja ehkä jopa pelottaakin, kaikki käynnissä oleva sapelin kalistelu. Mutta palataan siihen toisessa saarnassa.
Niin, Kristuksen vertaus on varsin kova vertaus. Se pysäyttää jokaisen meistä, sillä meille Herramme on jättänyt oman ”omaisuutensa”, eli kirkkonsa, sen elämän ja työn hoitamisen tässä maailmassa. Ja kun katselee kristillisen kirkon ja sen edustajien edesottamuksia niin historiassa kuin nykypäivässä, ei voi kuin päätään puistaa. Yksin katolisen kirkon pedofiiliskandaali järkyttää ja saa voimaan pahoin: kuinka me voimme kohdalla näin huostaamme ja suojaamme uskottuja lapsia? Kristus, joka itse asetti lapsen meille esikuvaksi ja lupasi laittaa myllynkiven jokaisen lapseen kajoavan kaulaan, kuinka Hän sureekaan jokaisen hyväksikäytetyn lapsen rinnalla. Tai historian ristiretket, miekkaherätys – ei mikään ihme, että maailma nauraa meille. Emme todellakaan ole hoitaneet meille uskottua perintöä, Kristuksen kirkkoa hyvin, kunnialla ja rakkaudella.
Kuinka monelle meistä, erityisesti pyhässä papin virassa, suojelijan ja kaitsijan virassa kuuluu Kristuksen tylyt sanat: ”heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen, siellä itketään ja kiristellään hampaita”.
Kristus ei silittele, eikä paijaa päätä, vaan Hän vaatii omiaan toimimaan aina oikein, elämää kunnioittaen. Niin, jokaiselle meistä kuuluu tuo sama palvelijan tehtävä, hoitaa osaltamme Kristuksen kirkkoa. Kristus vaatii meiltä paljon, eikä Hän tingi antamastaan diilistä: meidän on hoidettava tehtävämme hyvin, niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Tämä on yksinkertaisesti meille jokaiselle, erityisesti meille papeille ja muille kirkon työntekijöille annettu diili: toimia kaikessa taidollisesti ja ahkerasti ja osoittaen maailmalle todeksi Kristuksen armon ja rakkauden.
Armo ja rakkaus?
Missä ne ovat päivän evankeliumissa, joka on väkevääkin väkevämpi vaatimus hoitaa työnsä oikein ja kunnolla? Missä on armo minulle, jolla on vain vähän taitoa ja osaamista? Missä on armo minulle joka kipuilen oman rakkaudettomuuteni keskellä? Missä on armo minulle, joka en jostain syystä uskalla ja rohkene julistaa Kristusta toreilla ja turuilla, vaan hiljaa sydämessäni luotan Häneen? Missä on armo minulle, joka kamppailen epäuskoni kanssa? Missä on armo minulle, jonka rukous on vain hiljainen huokaus ja Sanan lukeminen vain ajoittaista?
”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”
Niin, Kristus ei vaadi meiltä jokaiselta samaa, eikä yhtä paljon. Hän vaatii meiltä vain sitä, että olemme vähässä Hänelle uskollisia. Mitä se merkitsee?
Yksinkertaisesti sitä, että omassa sydämessäni luotan Herraani. Hiljaa rukoilen Häntä, avaan yksinäisyydessä Raamattuni ja ammennan sieltä voimaa omaan arkeeni. Hoidan hyvin oman arkisen kutsumukseni, olipa se mitä tahansa: olin perheenisä tai perheenäiti, olen isoisä tai isoäiti, Olen työssäni tai toimessani tunnollinen, hoidan arkisen elämäni sillä taidolla ja kyvyllä, mikä minulla on.
Ole vähässä uskollinen, niin sinun Taivaallinen Isäsi näkee rukouksesi ja ympärilläsi elävät ihmiset näkevät uskosi ja arjen rakkautesi. Sillä meidän uskomme Jumalaan punnitaan aina arjessamme, tässä perin tavallisessa elämässä, johon aamulla nousemme arkisiin askareihimme.
Siellä, arjessa, minulta vaaditaan sitä, että olen aina vähässä uskollinen, niin että ihmiset näkevät minun tekoni ja ylistävät Jumalaa, kuten Kristus Vuorisaarnassaan toteaa: silloin minä olen ollut vähässä uskollinen ja silloin minulle kerran sanotaan: ”tule Herrasi ilojuhlaan!”