Rikas mies jos oisin...
Saarna Marian kirkossa 2. sunnuntai helluntaista, Luuk. 12:13-21.
Jaa’a, rikas mies jos oisin…
Luulenpa, että eilen illalla aika moni suomalainen hypisteli hikisissä sormissaan tällaista pientä lappua ja jähmettynein silmin tuijotti pienten pallojen pyörintää tv –ruudussa.
Ja mielessä liikkuivat unelmat ja toiveet: ”jos minä voittaisin, niin…” Niin, mitäpä sinä tekisit, jos miljoonavoiton saisit? Tietysti jokainen meistä antaisi pari miljoonaa tälle omalle Haminan seurakunnalle, tietenkin – ei kai nyt kukaan sitä jättäisi tekemättä – pois se meistä!!!
Sitten antaisin lapsille ja lapsenlapsille osansa, totta kai. Kuntoloma pitäisi pitää ja kiertää vähän maailmaa. Ja saattaisinpa antaa hieman lähetysjärjestöille ja hyväntekeväisyyteenkin..
Mutta, mutta: mitä sitten enää jäisi minulle? Jospa pitäisinkin miljoonat itselläni, enkä kertoisi edes vaimolleni yhtikäs mitään – tässäkin lappusessa kun on vain minun oma tilinumeroni kaikkia tulossa olevia miljoonia varten… Jos pitäisin kaiken vain itselläni – kyllä minun kelpaisi elellä yksin rahamassini kera, eikö totta. Viettäisin vauraita päiviä kellotellen omassa erinomaisuudessani, todeten itselleni ”kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää – nauti elämästäsi!”
En kai minä nyt tuollaista oikeasti edes pienessä mielessäni harkitse – en kai…
Jos rehellisiä ollaan ja niin kai kirkossa pitää olla, niin kiusaus elää vain itselleni asuu kuin tauti meissä jokaisessa. Tuossa se pitää rovastinkin kantapäästä kiinni, halua rypeä itsekkäästi mammonassa, en voi sitä kieltää. Mutta onneksi sydämestäni, kuten sinunkin sydämestäsi löytyy hitunen hyvää – jopa halua jakaa omasta hyvästä toiselle.
Meitä kun ei koskaan ole tarkoitettu elämään vain itsellemme, kuten Jeesuksen vertauksen rikas mies teki. Hän haali kaiken vain itselleen ja ajatteli vain itseään: kyllä minun kelpaa! Mutta mitä tällaisesta vain itselle elämisestä jää käteen: ei mitään.
Luulen ja tiedänkin, ettei minun jälkeeni juuri jää jaettavaa maallista mammonaa, toisin kuin vertauksen rikkaalta mieheltä, mutta tärkeintä onkin se, mitä läheiseni tulevat minusta muistamaan. Millainen olen ollut miehenä ja puolisona? Millainen isä lapsilleni ja ukki lapsenlapsilleni? Jos joskus vuosia minun jälkeeni joku muistaa minua hyvällä ja lämmöllä, jälkeeni on jäänyt jotain katoamatonta: Rakkautta. Arvostusta. Hyvyyttä. Kunnioitusta.
Silloin elämäni ei ole mennyt hukkaan, vaikka vuosien päästä kukaan ei enää minua muistakaan kuin kuvana jossain kirkon galleriassa.
Rakkaus. Arvostus. Hyvyys. Kunnioitus.
Siinä on muutamia katoamattomia elämän arvoja, joiden tulee näkyä ja tuntua meidän elämässämme. Raha, maine, ja mammona häviävät varmasti, mutta elämän arvot pysyvät ja antavat mielekkyyden ja merkityksen tälle katoavalle matkallemme.
Viime viikon aika on politiikassakin puhuttu paljon arvoista. Arvot linjaavat elämää, luovat pohjaa elämän ratkaisulle ja tavalle elää ja olla ja tehdä myös poliittisia päätöksiä.
Kristityn elämän arvot nousevat Raamatusta ja Jeesuksen meille antamasta esimerkistä ja opetuksista – niin rakkauden kaksoiskäsky kuin kultainen sääntö luovat elämän arvopohjaa.
Ilo – syntyy evankeliumin synnyttämästä uskosta, toivosta, vapaudesta ja huolettomuudesta
Yhteyden arvostaminen – yhteisöllisyyden vaaliminen, yhteys ihmisten kesken, Pyhän kokeminen, jokaisella oma paikkansa tässä yhteisössä.
Armo – aina mahdollisuus uuteen alkuun, anteeksiannon kokemus, luottamus Jumalan läsnäoloon.
Välittäminen, ekologisuus, ilo, yhteyden arvostaminen ja armo – siinä kirkkovaltuustomme hyväksymän seurakuntamme strategian arvot. Eivät ollenkaan huonot arvot, kelpaavat ymmärtääkseni jokaiselle meistä oman elämämme arvoiksi, johtotähdiksi.
Niin, arvot linjaavat elämää ja edustavat jotain pysyvää, jotain katoamatonta tässä katoavan maailman keskellä.
Mutta luulen, että jokaisella meistä on omassa elämässämme ja jopa omassa kirjahyllyssämme jotain sellaista, joka edustaa näitä katoamattomia elämän aarteita: itselleni yksi sellainen äärettömän tärkeä asia on tässä kourassani. Se on niin pieni ja vaatimaton, että mahtuu hyvin kouraani. Se kulkee aina mukanani penaalissani työssäni käyttämieni kynien ja muistitikkujen joukossa. Se on kaiken huipuksi matkamuisto. Se on kaikkea muuta kuin rahallisesti arvokas, mutta arvokkaaksi ja ainutkertaiseksi sen tekee se, mitä se edustaa ja mistä sen olen saanut.
Se on tämä: äärettömän yksinkertainen ja halpa-arvoinen risti, jonka tekee arvokkaaksi se, että olen saanut sen Jerusalemista Pyhän haudan kirkolta yhden munkin minulle antamana. Yksinkertainen, rahallisesti halpa lahjaksi saatu risti – mutta minulle äärettömän arvokas – onhan se katoamattomana vakuutena siitä, mitä Kristus on puolestani tehnyt kuollessaan ja ylösnousemuksessaan. Tämä on minulle merkki elämästä, armosta, rakkaudesta ja iankaikkisesta elämästä, katoamattomasta aarteesta taivaan valtakunnassa. Sen aarteen jokainen meistä saa ja voi omistaa yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.