Cantate, laulakaa!
Saarna 4. sunnuntai pääsiäisestä, Marian kirkko.
Virsi 498 Nyt kulkee halki korpimaan on yksi virsikirjan suosituimpia ja eniten laulettuja virsiä. Lauloimme sen juuri, mutta jos tahdot, voit ottaa virren tekstin eteesi. Koska tämän sunnuntain aihe on Cantate, laulakaa, ajattelin, että tutkisimme päivän aihetta tämän virren kautta. Nyt kulkee halki korpimaan on Anna-Maija Raittilan ensimmäinen oma virsiteksti virsikirjaan. Se tuli virsikirjaan vuonna 1963.
”Lasten runous on vaikeimpia runouden lajeja”, kirjoitti aikoinaan runoilijapiispa Frans Mikael Franzen. Hän sanoo, että ”Jokaisen sanan tulee olla niin valittu, että lapsi saa oikean käsityksen kielen puhtaudesta ja voimasta.” Usein on niin, että se mikä koskettaa lasta, koskettaa myös aikuista. Lapselle tulee puhua todellisuudesta niin kuin se oikeasti on, mutta sellaisin sanoin ja ilmaisuin, että lapsen on mahdollista omalla pienellä elämänkokemuksellaan se ottaa vastaan. Tärkeää on myös se, että lasta ei saa jättää pelon valtaan. Tällaisessa turvallisessa puheessa elämän todellisuudesta tämän virren teksti on onnistunut mitä parhaiten. Teksti on ilmavaa ja suoraa, puhdasta ja kaunista, ja lisäksi sen välittämä elämännäkemys on ihan totta.
Elämää tässä maailmassa kuvataan sanalla korpi. Pimeä metsätaival, korpi kolkko, valoton. Korpi on kaukana asutuksesta, sieltä missä on muita. Sanomme, että jokin paikka on ihan korvessa, kun tarkoitamme, että sieltä on matkaa ihmisten ilmoille. Vaikka taival on hidasta, maasto vaikeakulkuista ja elämä välillä yksinäistä, kulkeminen ei kuitenkaan ole mahdotonta. Jumala antaa meille apuja. Evankeliumissa apua kuvataan yhteydellä. Jeesus sanoo Isälleen, että kaikki mikä on Isän, on myös hänen, ja kaikki mikä on hänen, on myös Isän. Samanlainen yhteys on myös korpimatkalaisten ja Jeesuksen ja Jumalan välillä. Me kuulumme yhteen. Jeesus rukoilee meidän puolestamme taivaallista Isää. Suojele, varjele ja pyhitä. Tällaisia verbejä Jeesus käyttää rukouksessaan, kun hän pyytää Jumalan siunausta korpimatkalaisille. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla. Varjele heidät pahalta. Pyhitä heidät totuudellasi.
Evankeliumista välittyy Jeesuksen ilo hänen omistaan. Evankeliumin kirjoittaja ei kuvaa seurakuntaa vain pienenä, Jeesuksen lähiystävien yhteisönä, vaan tekstistä välittyy käsitys seurakunnasta suurena yhteisönä. Silloin se merkitsi tuhansia, kymmeniä tuhansia kristittyjä, mutta seurakunta on kasvanut kahden vuosituhannen aikana. Jeesus iloitsee meistä jokaisesta hänen omastaan. Virren 498 toisessa säkeistössä kuvataan seurakuntaa horjuvien ja erehtyvien yhteisönä, ja Jeesusta hyvänä paimenena, joka etsii eksyneitä ja hoivaa uupuneita. Meillä on myös enkelit oppaanamme matkallamme tästä elämästä tulevaan. Enkelit ovat ruumiittomia, aineettomia henkiolentoja, jotka suorittavat Jumalan heille antamia tehtäviä. Yksi niistä on meidän suojelemisemme. Kun elämässä ei ole mitään erityistä vastoinkäymistä, emme ymmärrä ajatella enkeleitä. Mutta heti jos tapahtuu jotain ikävää tai surullista, kysymme Jumalalta, missä olivat enkelit. Tämä on tyypillistä ihmiselle. Olemme usein epäkiitollisia kumppaneita sekä toisillemme että Jumalalle. Kiinnitämme huomiota vain siihen, mikä on huonosti, emmekä osaa kiittää ja ylistää Jumalaa hänen hyvyydestään. Kaikkea mikä on hyvää, pidämme itsestäänselvyytenä.
Virsi 498 kuvaa maailmaa paikkana, jossa kulkiessamme tulemme likaisiksi, vaatteemme tahraantuvat. Tämä ei ole sellaista ihanaa likaantumista niin kuin lapsilla kevään koittaessa, kun he sotkevat itsensä hiekkaleikeissä ja metsäretkillä. Minusta maailman ihanin asia poikien äitinä on likainen ja hikinen pieni poika, joka räkä poskella ja lippa vinossa on painanut koko päivän ulkona. Jonka taskut ovat täynnä sisiliskoja, kasvot hiestä ja liasta raitaisia, ja joka on illalla varma, ettei hänen tarvitse mennä suihkuun, koska hän on ihan puhdas. Virressä puhutaan erilaisesta liasta, jostain joka on vakavaa ja joka tuhoaa elämää ja yhteyttä ihmisten välillä ja ihmisen ja Jumalan välillä. Ilman armoa ja puhdistumista emme jaksaisi jatkaa matkaa. Armon ateria ehtoollinen on puhdistumisen paikka. Ehtoollinen on sovinnon ateria. Nauttiessamme ehtoollista saamme lahjaksi tunnonrauhan eli hyvän omantunnon.
Lämmössä armon auringon taas linnut visertää. Voimme ajatella olevamme lintuja Jumalan suuressa puutarhassa. Linnuille ei tarvitse sanoa, että cantate, laulakaa, ne laulavat muutenkin. Se on niiden luonto. Meitä ihmisiä kehotetaan laulamaan ja ylistämään Jumalaa kuin linnut pääsiäisen ilosta, ylösnousemuksesta. Korpimatkalaiset kulkevat kohti ikuista kesää. Näin Anna-Maija Raittila kirjoittaa virren viimeisessä värssyssä.
Minua virressä 498 puhuttelee sen ote todellisuuteen. Todellisuuden eri puolet ovat mukana sanoitettuina ja tosina, mutta eivät raskaina ja maahan painavina. Kun etsimme elämän todellista luonnetta ja syvyyttä, sen ei tarvitse aina liikkua elämän kaikkein syvimmissä vesissä. Evankeliumin ilo on kaikkien ulottuvissa, lastenkin. Ymmärrämme, että lapselle ei tee hyvää katsoa elämää sen vastoinkäymisten läpi vaan elämää voi tutkia uteliaana ja iloisena. Korpimatkaa voi kulkea myös kevein askelin. Ja silti ihan tietoisena elämän kaikista puolista.
Lapset ja linnut opettakoot meille tänään Jumalan valtakunnasta, ilosta ja pyhästä huolettomuudesta!