Kotimiehet

Viime vuosi oli varmasti niitä elämäni merkillisimpiä ja samalla merkityksellisimpiä. Jäin helmikuussa kotiin yksivuotiaan kanssa, kun vaimoni palasi työelämään.

Taaperoarki yllätti monessa suhteessa. Yllätyksenä sen sijaan ei tullut, että se oli aivan jotakin muuta kuin vain kahvilassa istumista ja shoppailua, mistä aikamme kotiäitejä on kritisoitu. Vuoteen mahtui paljon tiskaamista, siivoamista, vaipanvaihtoa, pyykinpesua ja ruuanlaittoa. Opin enenevissä määrin tekemään niitä paljon puhuttuja kodin metatöitä ja jäsentämään lapsiperheen arkea.

Taaperon perässä pysyminen vaatii nopeutta ja tarkkaavaisuutta. Horjuva kävely vaihtuu hetkessä juoksuksi ja sen jälkeen kiipeilyksi. Kaikki on taaperolle uutta ja kiinnostavaa. Paikat tutkitaan ja mielellään niitä myös maistetaan. Kun kolmatta kertaa samana päivänä siivosin riisejä lattialta, ei kestänyt kauaa kun kaikki keittiömme kaapit ja laatikot oli köytetty kiinni.

Toisaalta kun istuin lapsen kanssa sohvalla lukemassa kirjaa, kun hän tuli hakemaan minua kädestä leikkimään, ja kun päiväunille käydessä hän halasi minua, ymmärsin sen miten tärkeä olen hänelle ja hän minulle. Ymmärsin myös jotakin siitä, miten suuri Taivaan Isän rakkaus on meitä kohtaan.

Koen olevani etuoikeutettu, kun sain olla lapsen kanssa kotona. Kaikille isille tai äidille tämä luksus ei ole eri elämäntilanteiden vuoksi mahdollista. Kannustan perheitä pohtimaan vaihtoehtoa, että isä jäisikin lasten kanssa joksikin aikaa kotiin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä kannatti!

Monena aamuna, kun vaimoni lähti töihin ja poika oli sylissäni, nämä sanat tulivat tutuiksi: ”Vilkutetaan äidille. Me jäädään tänne kotimiehiksi”. Sitten vilkutettiin.