Tapaninpäivänä
Saarna Tapaninpäivänä 2016
Joulunajan Raamatun kertomuksilla on yksi yhteinen nimittäjä. Eletään epävarmoja aikoja. Tämän aiheen alle kuuluvat myös tapaninpäivän raskaat tekstit. Kristillisessä perinteessä meitä kehotetaan muistamaan edesmenneitä pyhiä, perille päässeitä, heidän tarinaansa. Sanotaan, että viisas on se, joka tuntee oman historiansa.
Kristinuskon historia alkaa alkukirkosta ja on jatkunut pari vuosituhatta sen jälkeen. Jokainen sukupolvi on huokaissut: Juuri nyt eletään epävarmoja aikoja. Miten voisin elää omaa elämääni niin, että uskoni aarteet voisivat tulla perheessäni ja suvussani, työyhteisössäni ja kotipaikassani hyvällä tavalla esille ja ravinnoksi. Kun puhutaan ravinnosta, siitä mikä antaa voimaa, evästä, viisautta, on mentävä tunteeseen. Ihminen on kokonaisvaltainen. Jotta usko voi ravita, sen on laskeuduttava päästä sydämeen.
Laskeudumme nyt tapaninpäivän Raamatun tekstien johdattamana päästä sydämeen. Tekstien riveillä ja rivien välissä elää PELKO. Pelko on yksi perustunteista. Luin Wikipediasta pelon määritelmää. Pelko on kaikille ihmisille ja muille eläimille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne. (Wikdipedia) Pelko on tarpeellinen tunne, se on suorastaan välttämätön. Ilman pelkoa emme osaisi suojautua vaaralta ja tuhoutumiselta. On tärkeä kysyä: Saako pelko olla? Annatko itsesi tuntea pelkoa?
”Rohkea iso russakka”. Nämä sanat ovat jääneet mieleeni, kun pelokkaana ja arkana valmistauduin esitelmän pitoon koulussa. Minua pelotti ihan hirvittävästi, mitä toiset sanovat. Mitä jos joku nauraa? Äiti kannusti minua. Sinä olet rohkea iso russakka. Otin vastaan viestin: pelko on pantava pois.
Ajattelen niin, että rohkea ei ole sellainen, joka ei pelkää vaan sellainen joka pelkää, myöntää sen ja antaa pelon kertoa viestinsä. Rohkeaa pelko ei lamaannuta. - On olemassa myös sisäisiä pelkoja, jotka ovat jollain lailla suhteettoman suuria siihen nähden, millainen ulkoinen todellisuus on. Näitä pelkoja voidaan hoitaa, sillä ne tekevät elämästä hyvin rajoittuneen ja raskaan.
Ihmiskunnan historiaan sisältyy paljon pelkoa. Pelko on vanhempi asia kuin kristinusko tai mikään muu uskonto. Pelko on kaikille ihmisille yhteinen. Raamatun ensimmäiset luvut kuvaavat pelon syntyä. Paratiisista alkoi pakomatka. Maria ja Joosef lähtivät pakomatkalle Egyptiin. Monet ihmiset ovat pakomatkalla myös tänään. Sisäisesti ja ihan konkreettisesti. Pakenevan ihmiset pelko voi kohdistua olosuhteisiin, jossa hän elää. Luonto on osa olosuhteita. Ihminen elää luonnon armoilla. Luonnonvoimien ylivertaisuus suhteessa omiin voimiimme on selvää. Ihmisen pienuus tulee myrskyn, maanjäristyksen tai tulivuorenpurkauksen yhteydessä hyvin selväksi. Luonto on arvaamaton. Mutta vielä arvaamattomampi on ihmisyhteisö. Ihmiset muodostavat elinolosuhteen. Ihmiset ovat toistensa armoilla. Myös luonto on ihmisen armoilla.
Mikä tekee ihmisestä pelottavan? Miksi ihmistä verrataan raatelevaan suteen? Koska ihminen ei muista olevansa pieni vaan luulee olevansa suuri. Puhun ihmisen suuruudesta lainausmerkeissä. Kun ihminen luulee olevansa suuri, toiset alkavat pelätä. Evankeliumissa on vaikea lause, joka liittyy tähän. ”Jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.”
Mitä maailmassa tämä Pyhän Hengen pilkkaaminen sitten on? Muistan, kuinka seurakuntanuorina raamattutunnilla tätä pohdimme mielessä huoli, että olenkohan minä joskus pilkannut Pyhää Henkeä. Mitäs jos niin on käynyt?
Kun ihminen ottaa Jumalan paikan, Jumalan vallan, silloin hän pilkkaa Jumalan Henkeä. Kun ihminen tekee itsestään liian suuren ja mahtavan, toisten on oikeasti aihetta pelätä. Kun ihminen kuvittelee itsestään liikoja ja uskoo lopulta itsekin olevansa Jumalan vertainen, on aihetta pelätä. Pelottava ihminen sanoo, mitä toinen saa uskoa ja mitä ei, mitä hän saa ajatella ja sanoa ja mitä ei. Pelottava ihminen ottaa itselleen toisen omaa. Pelottava ihminen voi tappaa veljensä ja sisarensa.
Pelottava ihminen erottelee toisia uskonnon, iän, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, ihonvärin tai varallisuuden suhteen. Pelottava ihminen tahtoo päättää, milloin toisen on kuoltava; pelottavalla ihmisellä on oma näkemys siitä, kuka saa elää ja kenen pitää kuolla. Pelottava ihminen asettuu lain ja oikeuden yläpuolelle tulkiten sitä oman mielensä ja oman etunsa mukaan. Pelottava ihminen kiusaa toista, käyttää ruumiillista, henkistä tai hengellistä väkivaltaa. Pelottava ihminen myy heikomman ihmisen rahasta. Pelottava ihminen johtaa huonoille teille nuoren tai lapsen.
Kristinuskon historia ei kuvaa ainoastaan marttyyrien elämää ja kohtaloa, eli sitä että kristitty jää toisten jalkoihin ja hänestä tulee uhri, niin että hän voi jopa menettää henkensä. Kristinuskon historia kuvaa meidät myös pelottavina ihmisinä. Stefanuksen elämä muistuttaa todistajan tehtävästä, joka on tärkeä myös vaikeissa olosuhteissa. Uskomme historiasta meidän on myös syytä oppia se, että myös kristityt ovat olleet ja ovat edelleen pelottavia ihmisiä. Emme voi sulkea itseämme pois tästä joukosta.
Pelottava ihminen on ihan rikki. Pelottava ihminen pelkää itse todella, todella paljon. Siksi rukoilemme tänään sitä, että Jumala voisi avartaa mielemme, jotta näkisimme aina oman rikkinäisyytemme ja toisten rikkinäisyyden armon valossa. Kun pelottava ihminen huomaa ottaneensa itselleen liian suuren vallan ja katuu sitä, hän muuttuu heti vähemmän pelottavaksi. Kun hän huomaa tehneensä pahaa toiselle tai murtaneensa hänet sanoillaan tai asenteillaan ja katuu niitä, hän muuttuu heti inhimillisemmäksi. Tästä on kyse. Jumalan Henkeä pilkkaa se, joka ei koskaan kadu, ei näe eikä halua nähdä tekemäänsä tai sanomaansa pahaa ja aiheuttamaansa vahinkoa, surua ja pelkoa.
Evankeliumissa Jeesus rohkaisee meitä, että kun olemme tukalassa tilanteessa toisten ihmisten kanssa, meidän ei tarvitse olla huolissamme, mitä sanoisimme, vaan Pyhä Henki neuvoo, mitä meidän on kulloinkin sanottava. Usein Henki neuvoo meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja katsomaan elämää hänen kannaltaan. Henki myös kehottaa pyytämään ja antamaan anteeksi.
Me elämme epävarmoja aikoja. Tähänkin maailman tilanteeseen ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiimme kuuluu jouluenkelin sanoma: Älä pelkää! Pelottavat ihmiset tarvitsevat Vapahtajaa, armahtajaa, anteeksiantajaa. Niin me voimme kasvaa vähemmän pelottaviksi – ja vähemmän pelkääviksi. Vähemmän pelkäävinä me myös luonnostaan elämme kutsumustamme kristittynä todeksi arjessa.
Me saamme sekä peloissamme että rohkealla mielellä rukoilla: ”Herra, me tarvitsemme elämää sinussa voidaksemme antaa anteeksi. Anna meille se mieli, joka sinulla oli.”