Vapautta toisten odotuksista

Juhla-aikoihin liittyy lukematon määrä tapoja, perinteitä, odotuksia ja mielikuvia. Ei se oikeastaan ole ihme; vuodenkierron suuriin juhliin on kerrostunut koko pohjoisen pallonpuoliskon vuosituhantinen historia. Joskus perinteiden ja tapojen painolasti tuntuu uuvuttavalta.

Ensi sunnuntaina alkaa jouluun valmistava adventtiaika. Oikeastaan adventti on kirkkovuodessa jouluun valmistavaa paaston aikaa: elämän yksinkertaistamisen, itsetutkistelun, hiljentymisen ja erityistä toisten ihmisten tarpeiden huomaamisen aikaa. Mutta selvitäksemme alkutalven kaamoksen ja sadekuurojen keskellä jouluun asti, olemme keksineet lukuisa tapoja tuoda valon pilkettä ja piristystä hämärään: pikkujouluja, jouluvaloja, -suklaita ja -glögejä.

Ensimmäisenä adventtina kirkoissa muistetaan Jeesusta, joka saapuu Jerusalemiin vaatimattomasti aasilla ratsastaen. Kertomus muistuttaa juoneltaan valtiovieraan tai muun merkkihenkilön vierailua. Tiedättehän: vastaanottodelegaatio lentokentällä, punainen matto, pikkutyttö ja kukat, fanfaari ja paraati, tervetuliaispuhe ja illalla isot juhlat. Lentokoneita lukuun ottamatta niin oli jo muinoin. Mutta kun tavan mukaan illalla olisi juhlittu suurellisesti temppelissä, evankeliumi kertoo, että Jeesus lähti majapaikkaansa (nukkumaan), sillä oli jo myöhä. Hän oli vapaa toisten odotusten ja juhla-aikojen painoista. Emmekö mekin voisi olla – ottaa adventtiajan lahjana vastaan, vailla stressiä?​ EndFragment