Mitä silmät ei nää

Hautajaisissa. Kappelin ikkunan takana seisoi västäräkki. Koko toimituksen ajan, pyrstöään heiluttaen. Olin juuri ennen hautajaisia jutellut lesken kanssa, että västäräkki oli ollut hänen vaimonsa lempilintu. Monilta surevilta olen kuullut, että läheisen kuoleman jälkeen on tapahtunut asioita, joita ei voi järjellä selittää. Sattumuksia, kuin viestejä kuolleelta rakkaalta. Äärimmäisen surun keskellä ne voivat olla tärkeä lohdutus. Rakas ihminen ei ole kokonaan poissa. Ehkä tuo toinen todellisuus on aina yhtä lähellä meitä, mutta vasta kuoleman suru herkistää näkemään ja aistimaan sitä todellisuutta, mitä silmillä ei voi nähdä. Martti Linqvist kirjoittaa kirjassaan Kuolemaa väkevämpi, että vaimonsa kuoleman jälkeen hän rukoili merkkiä. Hän rukoili, että vaimo tulisi sanomaan, että minulla on kaikki hyvin ja odotan sinua täällä. Kaksi ja puoli viikkoa vaimon kuoleman jälkeen hän sai vaimoltaan kukan, valkean joulutähden. Vaimo oli ennen kuolemaansa osallistunut arpajaisiin, arpajaisvoitto tuotiin nyt puolisolle kotiin. "Tunsin, että tässä oli se merkki, mitä pyysin, vaikka tiedänkin, ettei tähän tarvita mitään yliluonnollista selitystä. Minulta on kuitenkin mennyt usko sattumaan. Katson elämää nyt sellaisesta näkökulmasta, jossa ei voi olla näkemättä asioilla syvempiä, kerroksisia merkityksiä." Uskon, että Jumala voi lohduttaa surevaa näin. Lähettämällä lintuja, kukkia, viestejä, ihmisiä, enkeleitä.