"Sun rasittava arkes on sun lapsiesi lapsuus"

Tämä lause osui silmiini facebookissa. Ja jäi pyörimään päähäni. Mietin, mitä lapseni lapsuudestaan muistavat? Toivon, että he muistavat naurun, pullantuoksun, lämmön, hyväksynnän, iltasadut.

Pelkään, että he muistavat kiireen.

Muistavat kireän, tiuskivan ja imuria vimmalla heiluttavan äidin.Kun en minä aina jaksa iloiten tehdä kodin töitä. Aamulla uudet pyykit pyörimään, vaikka edellisiäkään en ole ehtinyt viikata kaappiin. Englannin sanakokeeseen luku väsyneenä iltamyöhällä, lopulta itkevät sekä äiti että tytär. Elämä on pelkkää makaronilaatikkoa ja kurkussa kuristaa kaikki tekemättömät työt.

Miten arjesta saisi vähemmän rasittavan? Onko kiire ja arjen kaaos todellista vai onko se vain minussa oleva tunne? Ja vaikka se olisi vain tunne, se tunne on kuitenkin tosi.

Pakenen kaaosta ystävän luo. Ystävä keittää kardemummakahvia ja kuuntelee. Mietimme, mikä olisi avuksi. Päädymme tähän:"On vain yksi periaate: epätäydellisyys. Joka hyväksyy sen, jaksaa elää." (Eeva Kilpi)

Armollisuutta itseämme ja toinen toisiamme kohtaan!