Tärkeintä

4950 kuvaa. Teen lahjaksi valokuvakirjaa ja selaan koneelta kuvia kymmenen vuoden ajalta. Kaikki tutut, rakkaat kasvot, kaikki joulut, vyöryvät vuodet. Liikaa yhdellä kertaa, itkuhan siinä tulee. Muistot ovat pääasiassa hyviä ja ihania. Mutta olen ehkä elämässäni sellaisessa vaiheessa, että päällimmäisenä tunteena ei ole ilo menneestä, vaan haikeus.

Näytän vauva sylissäni niin nuorelta ja onnelliselta. Tajusinko silloin, miten onnellinen olin? Kaikki ne hetket, ymmärsinkö niiden kauneuden ja ainutlaatuisuuden?

Elämä on ohikiitäviä hetkiä. Pelkään, että hetket kiitävät ohi niin, että en ole niissä sydämellä mukana. Että olen kireä ja ärtyisä, enkä osaa ottaa joulua rennosti, sellaisena kuin se tulee. Voisinko tajuta nyt, tänä jouluna, kun hengitän rakkaitteni kanssa samaa ilmaa, että tässä me olemme. Että vain se on tärkeää. On tärkeä halata ja ottaa syliin, pysähtyä, silittää poskea. Mikään muu ei ole niin tärkeää.

Siunattua joulun aikaa kaikkiin koteihin ja sydämiin!